Luonnollista kemiaa opiskelijan silmin (26.7.2022)

Olen pienestä pitäen ollut luonnonilmiöiden ihmettelijä ja tutkija, ja mikä olisikaan ollut pidemmällä tähtäimellä luonnollisempikaan polku kuin päätyä opiskelemaan luonnontieteitä, kemiaa. Olen aina janonnut vastauksia kysymyksiini, joita olen muodostanut useita jo pelkästään luontoa tarkkailemalla ja tutkimalla.

Kemiaa on mukana kaikessa, mitä näemme, koemme ja tunnemme ympärillämme ja itsessämme – ja tämä onkin ehdottomasti kaikista kiinnostavinta alassa.

Päädyin mutkien kautta toisen vuoden kemian opiskeluiden rinnalla Turun yliopiston opiskelijalähettiläspestiin, jossa lukiovierailuiden ja -esittelyiden rinnalla tein paljon itsenäisesti sisältöä sosiaaliseen mediaan, pääasiassa TikTokiin ja Instagramiin. Minulle itselleni tärkeintä kaudessa oli levittää luonnontieteiden ja kemian positiivista ilosanomaa, sekä nostattaa aktiivisuudellani opiskelualan vetovoimaisuutta. Varmaan tätä kautta Juha-Pekka Salminen tajusikin minulta kysyä, että olisiko minulla kiinnostusta lähteä tuottamaan Luonnollista kemiaa -hankkeeseen sisältöä osana tiimiä, ja tämä minulle sopi erittäin hyvin – olinhan jo tuonut aiemmin esille kiinnostukseni tutkimusryhmää kohtaan kandidaatin tutkintoa ja tulevan kesän kesätöitä silmällä pitäen.

Luonnollista kemiaa –hankkeessa näkyvin pestini on varmasti Juha-Pekka Salmisen ja Marianna Mannisen kanssa yhdessä tuotetuilla lyhyillä, erittäin informatiivisilla Luonnollista kemiaa -kasvikemiavideoilla esiintyminen. Luonnollista kemiaa toimii myös erinomaisena jatkumona opiskelijalähettiläskauteeni ja sen tavoitteisiin.

Videoiden tekeminen onnistuu joka kerta edellistä luonnollisemmin, ja myöhemmin onkin varmasti hauskaa seurata oman esiintymiskokemuksen kasvua ja kehittymistä. Esiintymiskokemus itselleni tärkeään asiaan liittyen on varmasti tulevaisuuden kannalta korvaamattoman arvokasta. Lisäksi minulle on tärkeää se, että ymmärrän mistä puhun, joten pian kolmannen vuoden kemian opiskelijana olenkin ottanut etumatkaa tutkimalla itse aktiivisesti monipuolista kasvikokoelmaa, joista olemme ehtineet videot jo kuvata ja tuottaa.

Tulevaisuutta silmällä pitäen minulla on suuria odotuksia projektia sekä omia opintojani kohden. Syksyllä aloitan luonnontieteiden kandidaatin tutkintoni kolmannen eli viimeisen vuoden. Kulunut kesä on sujunut Luonnonyhdistekemian tutkimusryhmän kesätöissä. Kesätöissä olen päässyt tutustumaan ryhmässä tehtävään tutkimukseen ja analyysiin. Ehdottomasti mieleenpainuvin kesän kokemukseni onkin se, että olen saanut olla mukana tutkimuksessa, jossa selvitetään kasvikunnan ja hyönteisten välisiä vuorovaikutuksia. Elävien olentojen kanssa työskentely luo konkretiaa sille, että kuinka tärkeää meidän on tuntea ympäröivää luontoamme laajasti.

Luonnollista kemiaa ei kuitenkaan jää varjoon, ja onkin erityisen mielenkiintoista päästä toteuttamaan videoita luonnon lisäksi laboratoriossa – pitäähän kunnon kemistin työmaansa tuntea. Luonnollista kemiaa on minulle tärkeä projekti, jota on ollut tähän asti ilo olla tekemässä, ja odotankin innolla sitä, että millaiseksi kokonaisuudeksi saamme huipputiimin, Mariannan ja JP:n, kanssa hankkeen kasvamaan. On hienoa päästä kehittämään itseään ja suorittamaan opintojaan erilaisten, mutta samalla hyvin omannäköisten projektien sisällä.

Hilla Nieminen

LuK-vaiheen opiskelija, Luonnonyhdistekemian tutkimusryhmä, Turun yliopisto