Kesällä kannattaa nauttia luonnosta ja sen (kemiallisesta) monimuotoisuudesta (12.7.2022)

(vinkki: huomaa jutun lopussa erittäin monimuotoinen ja tehokas jalkakylpyohje :))

Suomen kesä on sen verran lyhyt, että siitä kannattaa nauttia täysin siemauksin. Luonto ja kasvit ovat keskikesällä parhaimmillaan, kunhan vaan löytää sen oikean paikan niistä nauttimiseen. Tosiasia tietty on, että aiemmin luonnon monimuotoisuudesta nauttiminen oli paljon helpompaa kuin tänä päivänä.

Esimerkiksi metsässä liikkuminen on oiva tapa rauhoittaa oman päänupin stressitasoja. Edellyttäen, että jokavuotisilla samoihin metsiin suuntautuvilla kävelyillä ei törmää vuosi vuodelta laajempiin avohakkuualueisiin. Sellaisen järjettömyyden todistaminen on yleensä aika raskasta, eikä lievitä stressiä. Mutta ei siitä nyt sen enempää.

Vaikka Suomen metsät eivät lajiensa monimuotoisuudella voikaan kerskailla, niin on niistä silti löydettävissä uskomattoman laaja lajikirjo kasveja, kun vain pitää silmänsä auki ja etenee riittävän hitaasti. Metsässä ja luonnossa kulkeminen ei olekaan mikään juoksukilpailu, päinvastoin.

Sitten kun törmää itselleen tuntemattomaan lajiin, niin lajia on mielenkiintoista selvittää mukana kulkevasta kenttäkasviosta, jossa suomalaisia lajeja on kuvattu runsaasti. Nykypäivänä on toki näppärää käyttää kännykkään ladattavaa iNaturalist-sovellusta, joka nopeuttaa lajien tunnistusta.

Mutta koska kesällä ei tarvitse olla mihinkään kiire, voi tuntemattomasta lajista ottaa myös kuvia, ja lajin tunnistus voidaan hyvin siirtää iltasaunan jälkeiseen aikaan, käyttämällä kenttäkasviota laajempaa, huonosti maastossa mukana kulkevaa teosta, jossa lajit kuvataan vielä yksityiskohtaisemmin.

Olenko outo, jos väitän, että tuolla tavoin tunnistettu laji tuntuu jotenkin ”omemmalta” eli se on enemmän ”minun”, koska minä tunnistin sen itse? Kone- tai kännykkäsovellustunnistus on jotenkin kliinistä ja liian nopeaa! Siitä puuttuu kokonaan itse löytämisen ja keksimisen hienous.

Voin rehellisesti sanoa, että en itse tuntenut suomalaisia kasvilajeja kovinkaan hyvin vielä 20 vuotta sitten, kun viimeistelin omaa väitöskirjaani. Vuodesta 2005 lähtien olenkin sitten yhdistänyt luontokävelyt lajien tunnistamiseen edellä kuvatulla vanhanaikaisella tavalla. Motivaatiosysäyksen sain lajien kemiallisesta monimuotoisuudesta.

Tämän vuosituhannen alkupuolella olin kiinnostunut tietämään enemmän etenkin sellaisesta tanniiniyhdisteiden ryhmästä, josta ei Suomessa oltu tehty juuri lainkaan tarkkoja kemiallisia tutkimuksia, oman koivuihin suuntautuneen väitöskirjatyöni lisäksi.

Puhun nyt siis hydrolysoituvista tanniineista. Ja sehän ei kerro kenellekään ei-kemistille yhtään mitään. Sen vuoksi käytän nykyään näistä yhdisteistä mieluummin ymmärrettävämpiä termejä, kuten koivumaiset, mansikkamaiset, horsmamaiset ja ruusumaiset tanniinit. Se antaa kuvan, mistä näitä yhdisteitä löytyy ja mille kasvilajille ne ovat ominaisia.

Voi sitä löytämisen riemua, kun löydät metsäojasta sinulle tuntemattoman lajin (vaikka ojakellukka) ja laboratoriossa havaitset lajin sisältävän valtavat määrät kellukoille ainutlaatuisia tanniineja! Siinä ei yhtään haittaa se, että japanilaiset kemistit olivat jo aiemmin tunnistaneet, mitä nämä yhdisteet ovat!

Kuten sanottua, Suomen luonto ei ole monimuotoisuudessaan tai lajikirjossaan ainutlaatuinen. Ojakellukkaa ja muita kellukoita löytyy myös Japanista! Entä sitten, kyllä sitä silti saa nauttia omasta havainnostaan, koska ensin pitää tietää mitä itse on havainnut, ennen kuin voi katsoa tieteellisestä kirjallisuudesta, onko joku muu löytänyt sen jo aikaisemmin.

Metsätammen kanssa olimme 2000-luvun alussa hyvin lähellä löytää oikeasti jotakin uutta, ja löysimmekin. Puhdistimme metsätammen lehdistä tieteelle uuden ellagitanniinin, mutta japanilaiset ehtivät löytää ja julkaista saman yhdisteen, juuri ennen kuin ehdimme itse raportoida oman havaintomme.

Uusi yhdiste on nimeltään kokkiferiini D2 (englanniksi cocciferin D2), koska se löytyi japanissa kasvavasta tammilajista nimeltään Quercus coccifera. D kuvaa sitä, että rakenne on dimeerinen eli siinä on jännästi yksi koivumainen tanniini kiinni toisessa tammimaisessa tanniinissa. Kakkonen kuvaa sitä, että se oli toinen kyseisestä lajista löydetty tämänkaltainen yhdiste.

Jos tämän ja muiden vastaavien yhdisteiden tarina kiinnostaa, niin lisätietoa löytyy viime kesänä tekemästämme konferenssivideosta. Samalla videolla sivutaan muitakin lajeja ja niiden ainutlaatuisia yhdisteitä.

No, olemme sittemmin ottaneet tuon ”vahingon” ja hitauden takaisin. Joskus olemme ehtineet raportoimaan tieteelle uusiakin yhdisteitä! 🙂

Anu Tuominen löysi omassa väitöskirjatyössään metsäkurjenpolvesta kokonaan uuden tanniinien ryhmän, ja nämä yhdisteet nimettiin sylvatiineiksi, koska metsäkurjenpolven latinankielinen nimi on Geranium sylvaticum. Näistä yhdisteistä oli puhetta juhannuskasvien yhteydessä, kun teimme Maria Lahtisen kanssa podcastissa monikäyttöisiä kukkaseppeleitä.

Jussi Suvannon ja kumppanien kanssa löysimme tyrninlehdistä kokonaan uuden yhdisteen, joka on hyvin paljon tammimaisten tanniinien kaltainen, mutta tyrnin entsyymit ovat koristelleet tyrnin tanniinin hieman eri tavoin, kuin mitä tammen entsyymit tekevät tammen vastaaville tanniineille.

Tyrnin ja tammen tanniinien rakenne-eroja on sivuttu aikaisemmin mm. tässä lajivideossa.

Henkilökohtaisesti ehkä merkittävimmät uudet yhdisteet löysimme aikanaan Maarit Karosen kanssa: horsmakasvien heimoon kuuluvasta iltahelokista löytyivät maailman suurimmat ellagitanniinit. Kutsunkin näitä maailmanennätystanniineja nykyään helokkimaisiksi tanniineiksi.

Löysimme helokkimaiset tanniinit sittemmin myös maitohorsmasta, mutta horsmat eivät kykene valmistamaan näitä yhdisteitä niin runsaasti kuin monet helokit. Sen vuoksi kutsun horsmasta enemmän löytyviä, vähän pienempiä vastaavia yhdisteitä horsmamaisiksi tanniineiksi.

Kuten siis huomaat, niin myös Suomen luonto voi olla monimuotoisuudessaan huippuluokkaa, jopa maailmanennätysluokkaa. Kemiallinen monimuotoisuus ja sen entistä tarkempi tutkimus tulee varmasti paljastamaan meille jatkossa runsaasti uutta tietoa myös suomalaisista lajeista.

Paljastimme tiettyjä piirteitä kukkivien puutarhakasvien kemiallisesta monimuotoisuudesta heinäkuisessa podcastissa.

Kannattaa kuunnella, miten kurtturuususta luopuminen ei heikennä Suomen luonnon kemiallista monimuotoisuutta, vaikka juuri siitä on löydetty ensimmäistä kertaa mm. ruusumaiset tanniinit. Tai miksi pionien kemiallista monimuotoisuutta on todella vaikea parantaa edes jalostamalla.

Uusin aluevaltauksemme kasvikunnan kemiallisen monimuotoisuuden tutuksi tekemisessä ovat lyhyet, yhden minuutin TikTok-tyyppiset videot. Niitä minulla on ilo tehdä yhdessä Marianna Mannisen ja Hilla Niemisen kanssa.  Näitä lyhyitä pläjäyksiä on nyt tullut ulos neljä: kamelia, chilenhappomarja, hieskoivu ja metsävaahtera.

Marianna ja Hilla kertovat omia kokemuksiaan Luonnollista kemiaa -hankkeen tiimoilta heinäkuisissa blogikirjoituksissaan. He ovat myös olleet nyt kesän aikana päävastuussa uuden ChemKing-akatemiaprojektini hyönteiskokeiden (MetaboKIT) kemiallisesta puolesta eli ehkä niistäkin on kohta jotain monimuotoista kerrottavaa :).

Hyönteiskokeiden avulla opimme varmasti paljon uutta luontoäidin kemiallisen koneiston toiminnasta. Ovathan kasvit ja hyönteiset eläneet miljoonia vuosia vuorovaikutuksessa keskenään ja tämän vuoksi kasvikuntaan on syntynyt nykyisen kaltainen kemiallisen puolustuksen moninaisuus.

Ja sitten loppuun se jalkakylpyresepti, jota tuolla blogin alussa lupailin. Tämä on siis suoraan juhannuspodcastista (Kesäyön kemiaa) ja testasin kylvyn itse juhannusaattona :). Se toimii, oikeesti!!

Kemiallisesti monimuotoinen jalkakylpy
(antibakteerinen, ihoa hoitava ja supistava vaikutus)

Kerää seuraavat lajit, joko kukat ja lehdet varsineen tai pelkät lehdet, lajista riippuen.   

  • 3 mesiangervoa varsineen
  • 3 maitohorsmaa varsineen
  • 1 metsäkurjenpolvi varsineen
  • 1 ojakellukka varsineen
  • 1 kurjenjalka varsineen
  • 2 kpl ukkomansikan lehtiä
  • 2 kpl poimulehden lehtiä

Jos olet aspiriinille allerginen, kannattaa mesiangervon tilalle kerätä ruusujen lehtiä ja terälehtiä.

Laita keräämäsi kasvit noin 10 litraiseen vatiin tai ämpäriin. Lisää päälle noin 3 litraa niin kuumaa hanavettä kuin hanasta tulee. Painele kasvit varovasti veden alle. Lisää joukkoon noin 1 litra kiehuvaa vettä. Jätä kasvit hautumaan 60-90 minuutin ajaksi esimerkiksi lämpiämään laittamaasi saunaan. Ennen saunomista ja jalkakylpyä, lisää joukkoon vielä vähän kiehuvaa vettä, jos kylpy ei ole mielestäsi riittävän lämmin. Sauno kevyesti ja kylvetä jalkojasi samalla 15-20 minuuttia, painellen varpaitasi välillä kukkien ja lehtien sekaan. Avot!

Mukavaa kesän jatkoa kaikille!

JP Salminen (j-p.salminen@utu.fi)

Luonnonyhdistekemian professori, kemian laitos, Turun yliopisto