Nyt se on sitten ohi, tuo vuosittainen värien ilotulitus. Ruska sai taas ihmiset pauloihinsa muutaman viikon ajaksi. Tänä syksynä kasvikunnan värisävyt tuntuivat olevan erityisen hienoja, tai sitten se vain tuntuu siltä joka syksy. Ja mikäs siinä, olihan luonnon väriaineita taas kiva katsella ja sen jälkeen haravoida ne parempaan talteen.
Pienen hetken ajan tuntui siltä, että ihmiset osasivat ihan oikeasti arvostaa kasvien vaivalla valmistamia yhdisteitä. Sosiaalisen median puolella tuntui olevan menossa suorastaan kilpajuoksu siitä, kuka pongaa kasvien parhaiten punertavat yhdistekoostumukset. Voittiko kotipihan kuusama tänä vuonna jokivarren jalavan, pullisteliko paatsama parhaiten vai menikö kultamitali lopulta työpaikan tammelle?
Samasta paikasta saatettiin ottaa kuvia muutaman päivän välein, koska väritulitus muutti nopeasti sävyään kylmenevien kelin iskiessä kunnolla kiinni kasviin kuin kasviin. Syksy onkin kevään ohella ehkä parhaita aikoja innostua luonnosta, on kyse sitten valokuvaamisesta tai ylipäänsä luonnossa tapahtuvien ilmiöiden muunlaisesta seuraamisesta. Ja mikäs sen mukavampaa!
Turun yliopiston tiedelinjalla tätä aihetta käsiteltiin syyskuun lopussa, kun ruska vielä oli Etelä-Suomessa niin sanotusti päällä. Ruskan syistä ja taustoista sekä sen tutkimattomasta olemuksesta voi kuunnella ja katsoa lisää YouTubesta (video alla).
On hienoa, että ihmiset innostuvat kasvikunnan kemiallisesta loistavuudesta. Samalla tullaan kuin vahingossa nauttineeksi luonnon rentouttavasta ja voimaannuttavasta vaikutuksesta. Mutta eikö olisikin mukavaa, jos voisimme löytää kasveista runsaasti erilaisia, toistaiseksi tuntemattomia innostuksen kohteita. Kasvit kun tarjoavat niitä meille runsain mitoin, mutta ne pitää ensin vain löytää.
Mutta miksi mainitsin tämän kirjoituksen otsikossa ruskan epäreiluksi väri-ilmiöksi? Mennäänpä hetkeksi kasvien asemaan, vaikka sellaisten lajien, jotka eivät ota ollenkaan osaa syksyiseen väriaineilla hehkumiseen. Kyllä moni näistä kasvilajeista tänäkin syksynä mielensä niin pahoitti, kun ihmiset innostuivat vain noista hyvin yksinkertaisen kemiallisen rakenteen omaavista, pienikokoisista väriaineista.
Samalla nämä mielensäpahoittajalajit saattoivat valmistaa läpi kesän kemiallisesti paljon vaativampia yhdisteitä kuin punertavat antosyaanit tai kellertävät karotenoidit. Sellaisia yhdisteitä, joista ihmiskunta voisi valmistaa uusia lääkeaineita tai joilla kasvit pystyvät pitämään kasvitaudit ja kasvituholaiset loitolla. Nämä yhdisteet ovat ehkä väriaineita paljon monikäyttöisempiä ja hyödyllisempiä, mutta meidän on niistä tosi vaikea innostua, koska näitä värittömiä aineita ei yleensä voi nähdä paljaalla silmällä.
No, tuskinpa yksikään kasvilaji tuosta oikeasti mieltään pahoitti, mutta olisihan se hienoa tietää millaisia kemiallisia tarinoita meille tuttuihin tai tuntemattomiin kasvilajeihin liittyy. Osa näistä tarinoista saattaa olla jo meille tuttuja, kun taas toiset ovat odottaneet kasveissa miljoonia vuosia tullakseen kerrotuiksi. On itse asiassa todella jännää ajatella, miten kasveista löytyvät, tieteelle kokonaan uudet yhdisteet todellakin ovat kasveille tuttuja jo miljoonien vuosien ajalta. Me ihmiset tulemme tässä suhteessa aika paljon jälkijunassa.
Kasvien yhdistekirjon edessä pitääkin pysyä nöyränä. Lähes aina on niin, että voimme yrittää kertoa kustakin kasvilajista jonkin kiinnostavan kemiallisen tarinan, mutta se ei ole koskaan koko totuus. Edes ruskasta emme vielä ymmärrä koko totuutta, vaikka siitä aika usein kerrotaankin yksinkertaistettuja tarinoita. Tätä aspektia sivuttiin myös Tiedelinjan ruskakeskusteluissa (kts. yllä).
Näistä, ja muistakin syistä johtuen, aloitimme Luonnollista kemiaa -hankkeen Turun yliopiston kasvitieteellisellä puutarhalla. Yritämme tuoda kymmenien tai satojen lajien avulla esiin erilaisia kasvikemiallisia tarinoita niin, että mahdollisimman harva laji pahoittaa mielensä :). Jokaisesta lajista löytyy aina jotain hyvää sanottavaa, kunhan sen sanottavan ensin löytää.
Jos sinulla on joitain suosikkilajeja, joiden kemiallisesta taustasta haluaisit tietää enemmän, niin olethan yhteydessä. Suunnittelemme parhaillaan Luonnollista kemiaa -hankkeelle uusia rinnakkaisia toteutustapoja ja samalla hanke on tarkoitus laajentaa myös kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneiden ulkopuolelle. Tavoitteena voisi olla esimerkiksi löytää oma kemiallinen tarinansa kymmenille suomalaisille ruskaan osallistuville kasvilajeille. Ja tietenkin sitten myös kymmenille sellaisille lajeille, jotka eivät ruskaan halua syystä tai toisesta osallistua. Se voisi olla reilua, eikö?
JP Salminen (j-p.salminen@utu.fi)
Luonnonyhdistekemian professori, kemian laitos, Turun yliopisto